”H. asettuu Tuija Kokkosen Valuma-alueen ja E.L. Karhun Hamlet-jatkumoon.
H. esityksellistää vaihtoehtoisen kuuntelevan, toiseen kiinnittyvän materiaalisuuden. Elämä on vaikeaa, lempeää, yhteisolijuutta, useimmiten kömpelöä yritystä elää. H. on varmasti ollut jo prosessina sitä, mitä materiaalistaa. Muutoin tuskin olisi mahdollista luoda tällaista olotilaa.
Universumin tilasta tulee meille aistimuksellinen maasto, johon asettautua oleilemaan, istuskelemaan tai makoilemaan. Meidät viritetään tähän pakottamattomaan kanssaoleiluun ja ystävän kuoleman jättämään surun ja kaipuun maisemaan – niin hienovaraisin sanoin piirrettyyn. Tai meidät saatetaan kuuntelemaan nyky-Hamletin terapiapuhetta. Mutta puhe on loppujen lopuksi vain ohut säie. Tärkeämpää on se, mitä ruumiit tekevät ja miten ne ovat toistensa kanssa yhteydessä, vaivalla, hellyydellä, huumorilla.”
– Hanna Helavuori, Merkintöjä Hanna Helavuoren työpäiväkirjasta, TINFO / 18.6.2019
”Älyllisesti anarkistisen esityksen onnistuneisuus piilee siinä, että kritisoidessaan Hamletia totisesta torvensoitosta, se ei ole itse lainkaan totinen.”
– Tuomas Rantanen, Voima / 1.7.2019
